Ruumiin ravintoa

Yritän pysyä lupauksessani kirjoittaa paljon myös aiheen vierestä, tämä viesti uppoaa siihen kategoriaan totaalisesti.

Hengen ravinnon lisäksi sitä kaipaa välillä myös ihan oikeaa ravintoa. Minä olen esteettinen kokki, toki maku ja laatu ratkaisevat, mutta myös yksityiskohdat ja kauneus ovat tärkeitä (tämän takia se olen usein minä, joka asettelee täytteet pizzan päälle ym. Ei, ei se ole neuroottista...)
Tänään oli vuorossa minun ja mieheni lempisalaatti eli Cobbin "salaatti". Tosin tässä taitaa olla enemmän lihaa ja muita aineksia kuin vihanneksia, olen alkanut vakavasti epäilemään tuon nimen oikeaperäisyyttä!

                                            

                                       Cobbin "salaatti"


Jotain salaattia pari nippua (minä käytin jääsalaattia ja romaine salaattia)
Rasiallinen kirsikkatomaatteja
Kypsä avokado
Paketti pekonia
400g kanaa
3 kananmunaa keitettynä
Sinihomejuustomurua
Salaatinkastiketta (tee itse tai esim. Ranch käy hyvin)

Pese ja revi salaatit sopivankokoisiksi paloiksi, asettele laakean vadin pohjalle.
Halkaise kirsikkatomaatit, asettele niistä pieni keko salaattien päälle vadin reunaan.
Kuori ja pilko avokado, tee siitä seuraava raita salaattiin.
Kuori ja halkaise keitetyt ja hieman jäähtyneet kananmunat, tee niistä viiva salaatin keskelle.
Kananmunien viereen kunnon kerros sinihomejuustomurua.
Seuraavaksi paistettu, hieman jäähtynyt ja pilkottu kana.
Viimeiseksi sitten paistettu ja pilkottu pekoni vadin toiseen reunaan (ylimääräiset rasvat kannattaa pyyhkiä talouspaperiin paistamisen jälkeen).

Päälle salaatinkastiketta ja sitten nauttimaan! Tämä on todella ruokaisa "salaatti" eli käy hyvin päivän ainoana ateriana.

Tämän illan kirjoittaminen jäi täysin väliin, sen verran jännittävä oli olympialaisten keihäsfinaali. Nuorempana naureskelin aina olympialaisten aikaan isälleni, joka oli kotikatsomon kovin ja asiantuntevin selostaja. No, tänään jossain kohdassa havaihduin siihen, että selostin paasasin miehelleni tukijalan oikeaoppisesta käytöstä keihäänheitossa ja mielikuvaharjoitteiden tärkeydestä kisatilanteessa. Taitaa kulkea meillä suvussa tuo kotikatsomoselostaja-geeni!

Tällaista tällä kertaa, huomenna taas kiinni kirjoittamiseen!

Tajunnanvirtaa sekä melankoliaa elokuussa

Viimeisen kolmen viikon aikana olen:

- viettänyt kiireettömiä aamuja Budapestissa hotellin sängyllä makaillen, miettien maailmanmenoa ja sitä, joisinko aamupalalla latte macchiaton vaiko cappuccinon
- ihastellut Budapestin keskiaikaisia kerrostaloja iltahämärällä (ja mielestäni nähnyt vanhan rapistuneen kerrostalon ikkunassa keskiaikaisen vampyyrin seuraamassa modernia menoa ja etsimässä katseellaan iltapalaa...)
- yrittänyt nauttia tästä Suomen kahden minuutin kesästä mökkeilemällä, marjastamalla, sienestämällä sekä haahuilemalla öisillä tyhjillä kaupungin kaduilla
- itkenyt taas häissä kun kirkon ovet avataan ja morsiamen onni sekä kauneus täyttää salin
- tehnyt runoja! Pienestä hiomisesta tuli kolmen viikon pituinen totaalinen uudelleenkirjoitus, runot lähtivät postissa tänään eteenpäin, kerrankin olin niihin itse tyytyväinen
- miettinyt tulevaa yksin, miehen kanssa, äidin kanssa, ystävän kanssa. Ehkä se vielä joskus muotoutuu ja selviää minullekin (tai ehkä ei, yllätyksiä siis edessä!)
- kuunnellut järveltä kaikuvaa hiljaisuutta pimenevässä illassa
- saanut taas tuhat uutta ideaa romaania/runokokoelmaa/biisien sanoja varten (kun vaan ehtisi toteuttaa näistä edes kymmenesosan!)
- haaveillut omakotitalosta järven rannalla/boheemista kerrostaloasunnosta Kalliossa/asunnosta kotiseudulla meren ääressä/pienestä kaupunkiasunnosta Hong Kongissa (kaikki kovin hyviä vaihtoehtoja, ei sitä osaa haaveitaan suunnata vain yhteen suuntaan)
- yrittänyt olla miettimättä maanantaina edessä olevaa paluuta arkeen ja töihin. Yök.
- yrittänyt psyykata itseäni syksyä ja talvea varten

Minuun iskee yleensä syyskuun alussa tietynlainen sisäänrakennettu suomalainen melankolia; kesä on ohi, illat pimenevät, luonto valmistautuu talveen. Tänä vuonna tuo melankolia on kuukauden etuajassa, johtuisikohan siitä, ettei sitä kesää ole oikein edes näkynyt (eilen mökillä aamulla asteita +2, elokuussa!). Olen kahden vaiheilla, pitäisikö minun yrittää taistella sitä vastaan vaiko hyväksyä melankolia avosylin, kääriytyä siihen sohvanpohjalle pimeänä syysiltana.

  Ehkäpä jonkinlainen keskitie näiden kahden vaihtoehdon väliltä olisi hyvä ratkaisu.